Huippureissu: AMA Supercross @ Indianapolis

Nyt on takana omalta osaltani yksi odotetuimmista jutuista tänä vaihtoaikana, nimittäin supercross -kilpailun seuraaminen livenä! Viime blogikirjoituksessa mainitun labraraportin valmistuminen meni sitten viime tinkaan, mutta olipa siinä hommaa! Tuloksena on pisin pelkkä labraraportti, mitä oon koskaan tehnyt: 50 sivua pitkä, 68 kuvaajaa, 10 taulukkoa ja 3776 sanaa ja tietty englanniksi. Kaikki kuvaajat ja laskelmat perustu noin 10000 datariviin, että on tässä pakerrettu kerrakseen. Sain palautettua labraraportin viime perjantai-lauantai -yönä klo 1:34. Ajattelin, että olisin saanu sen aiemmin valmiiksi, niin olisi ehtinyt nukkua enemmän ennen reissuun lähtöä, mutta näin kävi kun koitin kuitenkin tehdä siitä hyvän. Sitten lyhyet yöunet, koska herätys oli varttia vajaa seitsemän. 


Aamulla ylös ja loputkin kamppeet kasaan, pikkasen aamupalaa ja sitte lähdettiin Tanjan kanssa matkustamaan julkisilla Midwayn lentokentälle luoteis-Chicagoon. Sieltä noudimme vuokra-automme, Dodge Chargerin. Eli tiedossa oli mukava matka, muskeliautojuuria omaavalla oikealla jenkkirassilla. Auto ei tietty ollut mikään tykki, mutta kyllä siinä 2.7 litran V6 -koneessa oli vääntöä kuin dieselissä.

Otettiin vuokraamosta lisänä vielä GPS-navigaattori ja lyötiin koordinaateiksi meidän majapaikka Indianapoliksessa. Päästiin liikkeelle 9 aikoihin Midway kentältä. Tanjalla oli vielä aamupalaa ja ajateltiin nopeasti pysähtyä I-90 toll roadin mäkkiin (kaistojen välissä tietullin jälkeen), mutta ei saatukaan kunnon mättöjä sieltä, vaan tarjolla olikin pelkkää "aamupalaa" eli rasvakeittimessä keitettyjä hash browniesseja (leivitettyä perunaa). No sillä nyt sitte pärjättiin auttavasti ja ne oli ällön rasvasia. GPS aiheuttiki sitte heti pientä seikkailua, kun piti lähteä kohti I-90 etelää tullitieltä, mutta siellä olikin rampin jälkeen tie suljettu ja piti lähteä kiertämään takaisin tulosuuntaan, mikä tuntui tosi oudolta. Kiertotie-kyltit olivat pieniä ja eivät heti sattuneet silmään, joten 20 minsaa pyörittiin ja oltiin hieman hukassa Hammondin alueella Chicagon eteläpuolella, Indianan puolella. Lopulta tie löytyi ja kiertelimme pienempiä katuja pitkin ohi Michigan järven etelärannalla sijaitsevan valtavan öljynjalostamon.


Sitte päästiin motarin makuun ja oikealle tielle, I-65 (Interstate). Matka sujui leppoisasti maisemia katsellessa. Välillä oli semmosta mustan mullan isoa peltoaukeaa, välillä ei meinannut nähdä peltojen toista päätä, niin isoja ne oli. Yhdessä kohtaa oli suurin maatilakompleksi, mitä oon koskaan nähnyt. Sille oli oikein oma ramppi motariltakin pois ja mainoksia tien varressa, että meiltä tulee juomasi maito -Fair Oaks Farms. (www.fofarms.com) No Valtavien peltojen keskellä oli tien molemmin puolin muutaman kilometrien välein 4 navettakompleksia ja "tilamyymälä", johon kuului BP:n huoltoasema. Jokaisessa oli rinnakkain 3-4 navettarakennusta, jotka oli jotakuinkin 400-500 metriä pitkiä. Pihalla oli rehuaumoja, jotka tais olla noin 10 metriä korkeita. Oiskohan lehmiä ollu sitte useampi tuhat niissä yhteensä. Asuinrakennuksia ei niiden lähellä näkynyt. Pelloilla oli paljon ympyräkastelijoita, jotka oli aika vaikuttavan näköisiä. Ne oli kiinni runkoputkesta toisesta päästä ja sitten noin 40 metrin välein oli isot pyörästöt, jotka liikuttivat niitä. Nyt tietty talviaikaan olivat paikallaan. Pituutta niillä tais olla parhaimmillaan jotakuinkin 500 metriä ja korkeutta noin 5 metriä. Maataloustoiminta oli siis hyvin tehdasmaista, mutta näytti sinne jotain pientilojaki joukkoon mahtuvan (asuinrakennus talousrakennusten lähellä). Tuulivoimaankin oli panostettu ja nähtiin noin puolivälissä matkaa satoja juuri rakennettuja tuulimyllyjä peltoaukealla. Jokainen niistä oli noin 80 m korkea, ja siipiväli taisi olla jotain 40-50 metrin luokkaa. Meistä ne eivät olleet rumia, vaan komeita ilmestyksiä. Niitä oli myös paljon rakenteilla ja siellä oli myös nostureita paraikaa hommissa.

Matkaan meni aikaa jotakuinkin 3,5 h mennessä. Menimme majoituspaikkaan joka oli nimeltään Indy hostel. Se oli tavallisella asuinalueella oleva omakotitalo-hostelli ja oli muuten mukava paikka! Todella vieraanvarainen ja kotoisa! http://www.indyhostel.us/ Meillä oli kahden hengen sviitti, jolla oli hintaa kaikenkaikkiaan hieman yli 60 dollaria yö. Samaassa pikku hostellissa oli myös muita supercrossin katsojia, yhteensä meitä oli 9 menossa sinne. 2 oli tullut Brasiliasta asti.


Seikkailtiin vähän aikaa kaupungin keskustassa ja käytiin syömässä Italialaisessa, missä oli kunnon lande-englantia vääntävä mukava tarjoilija.

Patsaita italialaisravintolan edessä, komeat maalatut Moto-GP -paidat!

Kaupunki tuntui tosi pieneltä ja näkyi asuinalueilla, että täälläkin on lama vaivannut kovasti, koska monet asuintalot olivat rempallaan. Keskusta oli siisti ja ihmiset vieraanvaraisia. Liikkeellä oli todella paljon crossivarustemerkkihuppareihin pukeutunutta porukkaa eli tapahtuman katsojat tunnisti helposti (itteni mukaanlukien...) Stadionin ovet olivat auenneet jo puoli yhden aikaan päivällä, mutta ajattelimme mennä vasta varsinaiseen tapahtumaan ilta kuuden maissa. 

Fanitan Supercrossin hallitsevaa mestaria, erittäin lahjakasta kuskia, James "Bubba" Stewartia. http://www.js7.com/ James ei harmiksi osallistunut kisaan, koska murtunut ranne ei ehtinyt parantua siihen mennessä.

Tapahtumapaikka Lucas Oil Stadium oli tosi komea ilmestys ja viimeistä huutoa oleva urheiluhalli aukeavine kattoineen ja päätyikkonoineen. Kyseessä on Indianapolis Colts NFL-joukkueen kotihalli. Se on valmistunut keväällä 2008 ja kokonaiskustannukset kyseisen ilmestymisen rakentamiseksi on arvioitu olleen noin 719 miljoonaa dollaria!! Katsojia halliin mahtuu normaalisti 63 000 silmäparia, erikoisjärjestelyillä 70 000 ja Supercrossia oli seuraamassa 60 900 silmäparia, joten tupa oli lähes täysi ja tunnelma sen mukainen!

Kuva hämää koon suhteen todella paljon, mutta korkeutta stadionilla on yli 82 metriä.

Näkymiä ennen tapahtuman alkua.

Avajaisseremoniat oli sitä luokkaa, että se NHL -pelin alkushow oli pientä! Homma lähti käyntiin tietty kansallislaululla, mutta siitäkin oli tehty spektaakkeli kun katosta laskeutui köysillä ilmavoimien kaverit lipun kanssa laulun aikana. Asiaan kuului tietysti ilotulituksia ja laservaloja! Sitten lähti käyntiin itse show, musiikki jauhoi niin kovalla, että korvissa soi. Alkushowssa esiteltiin sarjapisteissä 10 parasta kuljettajaa ja he ilmestyivät joko pyörineen tai ilman valokeilaan mitä ihmeellisimmistä paikoista ilotulituksien saattelemana. Osa kuljettajista tuli yleisön joukkoon ja heitteli ajovarusteitaan faneille. Yleisö kannusti suosikkejaan kovasti.

Kansallislaulun aika ja lippu laskeutui katosta.

Ilotulitusta ja laservaloja sekä tietty iskevää musiikkia!

Kuljettajaesittelyssä yksi kuskeista vastapuolen käytävällä kättelemässä faneja.

Sitten itse urheiluun. Homma lähti käyntiin karsintaerillä, joita ajettiin kummassakin kilpaluokassa (Supercross ja Supercross Lites East) 2 kappaletta. Jokaisessa lähdössä oli mukana 20 kuljettajaa. Supercross -luokassa ajetaan 450 kuutioisilla 4-t pyörillä ja Supercross Lites -luokassa ajetaan 250 kuutioisilla 4-t pyörillä. Lites luokassa ajetaan oma mestaruussarja lännen kisoja ja vastaavasti idän kisoja ja luokan kuskit voivat osallistua vaan toiseen. Nyt oli eka idän kisa. Supercross ajetaan koko maan kattavana ja kyseessä on samalla mailmanmestaruussarja Supercrosssissa. Karsintaeristä finaaliin selvisi kummastakin lähdöstä/ luokka 9 parasta. Sitten karsintojen jälkeen oli vielä Last Chance Qualifying -erät, jossa karsinnasta pudonneet taistelivat jäljellä olevasta 2 paikasta finaalissa. Sitten oli väliaikashown aika, jolloin rataa kunnostettiin ja samalla oli freestyle motocross -näytös. Finaalit olivat hurjaa menoa, vaikka Pourcel olikin ylivoimainen Lites -luokassa. Kaatumisia tapahtui joka erässä, pahankin näköisiä, mutta kukaan ei lähtenyt paareilla pois radalta. Rata oli kuskeille armoton!

Kuva väliaikashow freestyle-näytöksestä. Hypyt olivat kutakuinkin 25 m pitkiä ja 15 m korkeita. Volttejakin tuli 4 kuskin toimesta oikein sarjana.

Kuvakaappaus jättikokoiselta näyttötaululta. Lites -luokan kuskit valmistautumassa finaaliin. Oikeassa laidassa ylivoimainen voittaja, ranskalainen Pourcel (1), keskellä kolmanneksi sijoittunut Barcia (17) ja vasemmalla toiseksi ajanut Stroupe (45).

Kuva Lites -luokan ekalta finaalikierrokselta. Pourcel ehti kuvasta jo pois. Loikat olivat henkeä salpaavan hienoja, koska laskeutumisen piti osua 2 metrin pituiselle alueelle, kun loikan pituus oli tässä tapauksessa luokkaa 15 m ja korkeus 6 metriä (pisin triplahyppyri tarjosi yli 20m pitkiä lentoja ja enemmän korkeutta). Ajotekniikkalaji!

Lites -luokan palkintojenjako.

Sekuntikyltin kannattelijatyttö poistuu lähtösuoralta, alle 5 sekuntia puomin putoamiseen ja Supercross finaalin lähtöön! Kesto 20 rankkaa kierrosta.

Ekassa mutkassa oli aina ahdasta. Kyseessä Supercross -luokan finaalilähtö, missä ekana valkoisen viivan ylittänyt sai 1500 dollarin palkinnon siitä! Pikkuraha kuitenkin kuskien palkassa, sillä Supercross -luokan tehdaskuskit tienaa peruspalkkana 6 nollan omaavia perusvuosipalkkoja ja siihen on yleensä sitten tulee lisänä sponsseja ja noin 100 000 bonus / osakilpailuvoitto. Amerikassa crossi on iso laji!

Kuvassa näkyvä kuljettajanelikko tarjosi kunnon supertrillerin finaalilähdössä. Ekana tässä vaiheessa Millsaps (18), Windham (14), Villopoto (2, vihreä pyörä) ja Dungey (5, keltainen pyörä mutkan takana).

Yleisö hurrasi seisaallaan kun lajin ikänestori Windham lähti ohittamaan Millsapsia porrashyppyrissä kärkitaistelussa. Näitä tilanteita ei näe F1:ssä, nimittäin vastaavaa ohitusten määrää kuin täällä!

Kärkitaistelu oli timantin kovaa, kun piikkipaikka vaihtui melkein jatkuvasti reiluun erän puoliväliin asti! Nyt Villopoto ohittaa Windhamin väliaikaisesti.

Tässä tapahtuu ratkaisu: Villopoto (laskeutumassa) siirtyy Windhamin edelle triplahypyssä ja paineli sitä

 myötä voittoon. Sarjajohtaja Dungey lähtemässä juuri hyppyrin nokalta lentoon. Millsaps oli tässä vaiheessa neljäntenä.

Villopoto ohitti maalilinjan ja soihdut syttiyivät sen merkiksi. Numerotaulussa näkyy viiden parhaimman kilpanumerot. Maaliin tultiin järjestyksessä Villopoto, Dungey, Windham, Brayton ja Millsaps. Kuskeja oli erässä 20 kappaletta.

Satunnainen crossifani kisan jälkeen.

Tulokset ja virallisen selostuksen kilpailujen kulusta voi tsekata täältä: http://www.racerxonline.com/article/racer-x-race-report-indianapolis.aspx

Spektaakkeli päättyi hienosti noin klo 23 aikoihin ja oli hotellille paluun aika. Keskustan liikenne oli tietysti aivan tukossa! Ei muuta kuin unta palloon ja seuraavana päivänä takaisin Chicagoon. Napsittiin vielä vähän kuvia seuraavana päivänä, mutta keli oli huono, joten pahoittelut laadusta!

Öinen Indyn keskusta hallin rappusilta.

The Indiana Soldiers' and Sailors' Monument (reilu 86 m korkea)

Sitten pari randomkuvaa Indianapoliksesta seuraavalta päivältä...

Indianapolis Arts Garden.

Kuuluisa aukea Indystä...

Pieni keskusta, vain pari hassua pilvenpiirtäjäksi luokiteltavaa taloa..

Mihis sitä mennäänkään...?

Tottakai käytiin katsomassa moottoriurheilun pyhättöä, Indy Speedwaytä! Rata-alue oli ihan mielettömän laaja!

Moottoriurheilumuseo radan keskellä.

Varikon päätorni ja katsomoa kaukana.

Legendaarinen tulostaulu!

Melkein kämpillä Chicagossa! Oikeanreunimmaisena ramppi IIT:lle, 35th Street. Tässä kohtaa 6 kaistaa samaan suuntaan...