Täyteltiin paperit toimistossa ja katottiin vielä kaikki kuntoon eli auton pintojen tarkastus, että ei sitte rapsahda itelle maksettavaksi, jos joku edellinen oli kolhinut. No, auto oli virheettömässä kunnossa. Sitten pakkailtiin kamat kyytiin. Kaikki laukut mahtuivat kivutta takapaksiin ja takimmainen penkkirivi pyhitettiin takeille. Jokaiselle oli oma lokoisa penkki ja ruhtinaalliset jalkatilat! Kannatti siis vuokrata tila-auto! Asenneltiin vielä Tapsan ja Heidin oma TomTom tuulilasiin ja oltiin valmiita jättämään New York taakseen. Kello oli likimain 8:30, kun päästiin liikkeelle. Lähdettiin ajamaan Broadwaytä pohjoiseen!
Broadwaylla.
Ilman TomTomia olis ollu aika vaikee löytää oikeeta reittiä Manhattanilta New Jerseyn läpi oikealle freewaylle. Tapsa ajoi ensimmäisenä, olihan hänellä kokemusta Los Angelesin liikenteestä edelliseltä viikolta. Kyllä sai tarkkana olla, kun kaikki jenkit ei oikein tykänny käyttää vilkkua ja antanu tilaa vilkuttajalle kaistanvaihdossa. Tehtiin eka tankkaus heti New Jerseyn puolella. Bensa maksoi 2,57 $ / gallona eli litrahinta oli tyyliin 0,65 $, siis lähes ilmaista bensaa!! Villihköstä ajokulttuurista huolimatta selvittiin hyvin pois metropolialueelta. Sovittiin, että vaihdetaan kuskia noin 2 h:n välein ja se osoittautui oikein toimivaksi ratkaisuksi. Meitä oli kuskeina Heidi, Tapsa ja minä. Tanja nautti maisemista. Alkumatkasta motari oli parhaillaan 10-kaistaista eli 5 kaistaa / suunta, mutta metropolialueen jälkeen normaalit 2 kaistaa / suunta.
Komee iso silta New Jersey Cityn alueella.
Otettiin eka pysähdys parin tunnin ajon jälkeen ja oltiin vielä New Jerseyn osavaltiossa. Käytiin pienessä huoltsikkamyymälässä. Tanja kärsi hieman matkapahoinvoinnista, mutta onneksi se meni sitten ohi pysähdyksen myötä. Osteltiin kaikkea pikkupurtavaa matkaan. Matkan varrella näkyi melkoisen komeita taloja, kyllä jenkkilässä on kaikki niin isoa! :D Matkan jatkuessa alkoi mäet kasvamaan ja maisema alkoi mäkien puolesta muistuttamaan Lapin vaaroja ja tuntureita. Oltiin siis saavuttu Appalakkien pohjoisosaan. Pennsylvanian rajalla oli tietulli, mikä oli kohtuullisen edullinen vielä, nimittäin 0,75 $ eli ei juuri mitään. Tietullin paikkeilla kulki motarin keskellä komea joki eli vastaantuleva kaista tuli toista rantaa pitkin. Samalla ohitettiin rapautuneet kallioiset mäet läheltä. Eihän ne mitään vuoria ollu, mutta kyllä oli komeita!
Appalakit Pennsylvanian rajan tuntumassa.
Pennsylvanian tietulli.
Pennsylvaniassa oli paljon kumpuilevia peltoja ja metsiä ja alkuosastaan aika paljon taloja tien lähettyvillä. Suurin osa taloista oli komeita, varmaan jotain 300 neliöisiä reilulla autotallilla. Semmonen kelpais! Oltiin Jenkkilän maitoseudulla ja nähtiin paljon maitotiloja korkeine rehutorneineen. Lehmiäkin nähtiin lumisilla pelloilla. Pysähdyttiin vaihtamaan kuskia jollakin pienehköllä huoltsikalla. Pennsylvanian länsiosa oli sitten enemmän metsäpainotteista seutua ja siellä ylitettiin mississipin itäpuolen korkein kohta USAssa. Laskeskeltiin, että se oli noin 840 metriä meren pinnasta. Ei se kummoinen kukkula ollut, kun muukin maasto oli sitten vissiin sen verran korkeaa.
Pysähdyttiin Clarion nimisen pikkupaikkakunnan kohdalle syömään lounasta. Kyseessä oli muistaakseni joku Perkins niminen paikka. Oli ihan hyvät ruuat hintaansa nähden. Kyseinen paikka oli ainakin eläkeläisten kovassa suosiossa... Clarionista jatkettiin matkaa Interstate 80 pitkin.
Ajosää oli alkumatkasta aurinkoinen, mutta oli muuttunut koko ajan pilvisemmäksi. Lämpötila oli koko ajan pikkupakkasen puolella. Tie oli sula, mutta erittäin suolainen ja sitä myötä kostea. Jenkit tuntuvat käyttävän todella PALJON suolaa tai jääntuhoajaa kaduilla ja teillä. Kovalla pakkasellakin on loskakeli. Heidän ei tarvitse juurikaan aurata, sen kuin ripottelee aineet pintaan, niin kyllä jää ja lumi lähtee! No ihan hyvä juttuhan se oli sinänsä, kun kaikissa autoissa oli vain "jokakelin" renkaat eli nastat oli kielletty matkamme osavaltioissa.
Huomionarvoinen ja välillä jänniä tilanteita herättänyt juttu on se Suomeen verrattuna, että täällä rekat saavat ajaa 65 mph eli suomalaisittain semmosta reilua 100km/h. Itseasiassa monet rekat ajoi kovempaa! Vinkeintä oli, kun pitkässä ylämäessä meidän auton mittarissa / GPS:n mukaan vauhtia oli 73 mph, niin rekka vaan painoi vielä ohi!! Ja mielenkiintoiseksi ajamisen teki myös se, että siellä kaikki ohitteli sieltä puolelta, mistä mahtui eli milloin vasemmalta ja milloin oikealta! Motarilla oli tosi paljon rekkoja, varmaan enemmän kuin normiautoja.
Pennsylvanian länsiosassa alkoi sitten sataa jotain vedentapaista, kun ulkosalla oli lämpötila pakkasen puolella. Tie ei suuresta suolamäärästä liukastunut ollenkaan, mutta tuulilasi meinasi alkaa vetää ongelmaksi asti jäihin. Siihen auttoi sitten, kun laitettiin lämmöt täysille tuulilasipuhalluksella. Onneksi takana istuville oli oma ilmastoinnin hallinta, niin siellä pystyi laittamaan puhalluksen viileämmälle.
Päästiin Pennsylvaniasta Ohion puolelle. Nyt tietulli oli jo kalliimpi, luokkaa 12 $. Matka jatkui jälleen. Alkoi olla jo pimeä, mutta se havainto tuli tehtyä, että lähes koko osavaltio oli valtavaa peltoaukeaa silmänkantamattomiin ja aivan lättänää! Ohiossa ohitettiin muutaman kymmenen mailin päästä Cleveland ja Toledo -nimiset kaupungit. Pidettiin kuskinvaihtotaukoja ja jatkettiin matkaa. Indianan rajalla oli taas tietulli, nyt summa oli jo 13 $. Matka jatkui ja nyt pystyi ajamaan vielä kovempaa, mutta ajoittainen jäätyvä vesitihku vähän rajoitti. Nopeusrajoitus oli 70 mph. Heidi ja Tapsa kertoi, että Montanassa rajoitus oli paljon pienemmilläkin teillä 75 mph ja ylipäänsä nopeusrajoitukset tulivat kaikille teille siellä vasta 2002 eli sitä ennen sai ajaa niin kovaa kuin uskalsi joillain teillä. Melkoista!
Indiana oli viimeinen osavaltio ennen Illinoisia! Indianan läpi ajo oli paljon lyhyempi, kuin edellä olleiden osavaltioiden. Tie meni myös hyvin lähellä Michiganin etelärajaa. Saavuttiin Illinoisin rajalle ja tietullille. Nyt tietulli oli hyvin pieni, 2 $. Ehkä siksi, että niitä oli vielä yksi jäljellä Chicagon kaupungin laidalla. Ei tarvinnut ajaa pitkälle kun Illinoisin puolella, kun alkoi metropolialue: East Chicago sekä Hammond. Saavuttiin valtavalle teollisuusalueelle, missä oli selvästi terästeollisuutta. Alettiin olla Chicagon kaupungin rajalla. Alue oli myös samalla tietyöaluetta, joten kuski sai olla tarkkana. Ajettiin jylhän ja vanhan, 1800-1900 -luvun vaihteessa rakennetun ristikkorakenteista terässiltaa pitkin Calumet Riverin yli ja saavuttiin Chicagon puolelle. Nähtiin paljon ruosteen värjäämiä valtavia nostosiltoja samalla.
Ajettiin kohti keskustaa ja pian olikin jo kyltti 35th Streetin liittymästä, missä luki myös IIT. Ajateltiin pyörähtää sen kautta matkalla keskustaan, missä meillä oli majoitus. IIT on ihan motarin varressa ja bongasimme kuvista tuttuja rakennuksia ja tulevan kämppärakennuksemme. Emme pysähdelleet vaan jatkoimme State Streetiä suoraan kohti keskustaa. Seikkailimme hieman ja ihailimme jylhää ja siistiä kaupunkia. Pilvenpiirtäjät näyttivät todella hienoilta pilvisessä, hieman sumuisessa kelissä yövalaistuksessaan. Kello oli jotain 22:30, kun vihdoin löysimme hotellimme Comfort Inn & Suites, East Ohio Streetillä. Se sijaitsi todella hyvällä paikalla ja oli edullinen! Suosittelen! Alue on nimeltään McCormickville, mutta sitä kutsutaan myös Near North Sideksi. Siellä sijaitsee todella paljon hyviä ravintoloita ja muutenkin ilta-aikaan on enemmän ihmisiä ja tapahtumia kuin bisneshenkisessä ydinkeskustassa eli Loop:ssa.
Roudattiin kamppeet hotelliin ja lähdettiin vielä Tapsan kanssa kattomaan, mihin auto piti palauttaa seuraavaan aamu puoliyhdeksään mennessä. Löytyihän se viimein aivan ydinkeskustasta. Voi veljet, että Chicago River näyttää komealta yöllä, kun pilvenpiirtäjät ympäröivät sitä! Ajettiin auto parkkihalliin lähellä vuokraamoa ja otettiin taksi hotellille. Sitte ei muuta nukkumaan raskaan päivän päätteeksi. Ai niin, auton mittariin kertyi pikku koukkailuineen noin 800 mailia eli likimain kilsoiksi muunnettuna 1280, ja se 14 tunnin aikana taukoineen!
Taas kiva juttu, mielenkiintoinen matkakuvaus ja huikea matka teillä! Minä vähän opettelen tätä vastailua, en oikein tiedä, minne päätyvät? Voimia ja intoa nyt sitten kotiutumiseen ja opikelun sisään pääsyyn teille t Rauni ja Juha
VastaaPoista